Pakkaskauden keskellä on syytä kiinnittää huomiota tavallista enemmän rengaspaineisiin. Hyväkuntoisten renkaiden ohessa turvallinen talvilomamatka syntyy rauhallisesta ajotavasta sekä riittävistä turvaväleistä

Pian alkava koulujen lomakausi merkitsee tavallista vilkkaampaa liikennettä. Talvilomalle lähtevien on syytä kiinnittää aiempaa enemmän huomiota rengaspaineisiin. 

”Rengas saattaa tyhjentyä salakavalasti kovilla pakkasilla. Tämä johtuu siitä, että rengas on saanut ulkoisen vaurion tai sitten kyse on vanhan renkaan kovettumisesta, joka mahdollistaa vuodon renkaan ja vanteen välistä”, Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora sanoo.

Kovilla pakkasilla renkaiden kunto on hyvä tarkastaa silmämääräisesti aina ennen ajoon lähtöä. Tyhjentynyt rengas vaurioituu korjauskelvottomaksi jo lyhyenkin ajon jälkeen.

Raskas kuorma vaatii korkeat rengaspaineet

Samalla kovat pakkaset myös alentavat ilmanpainetta renkaan sisällä. Hyvä perusohje onkin asettaa talvirenkaiden ilmanpaine noin 0,2 baria valmistajan suositusten yläpuolelle. 

”Mikäli talvilomalle lähdettäessä autossa on paljon kuormaa, kannattaa rengaspainetta lisätä vielä toiset 0,2 baria”, Nuora neuvoo.

Hieman suosituksia korkeampi ilmanpaine ei rengasta vaurioita. Sen sijaan raskaan kuormankin alla muodossaan pysyvä rengas parantaa ajo-ominaisuuksia ja alentaa polttoaineen kulutusta.

”Autojen rengaspaineanturit ovat hyvä apu, mutta kuljettajan on osattava tarkastaa ja myös säätää rengaspainetta itse tilanteen vaatimalla tavalla.”

Kun rengaspaine säädetään tavallista korkeammaksi, myös rengaspaineanturit on useimmiten alustettava auton valikon kautta uudelleen.

Varaa aikaa ja aja rauhassa

Talviloman meno- ja paluuliikenne jakautuvat viikonlopuille lomaviikon molemmin puolin. Tärkein varuste lomaliikenteessä on maltillinen ja rento asenne. Turhaa kiirettä ja riskien ottamista on hyvä välttää.

”Se onnistuu parhaiten tekemällä pakkaamiset ja muut valmistelut ajoissa ja varaamalla matkaan riittävästi aikaa. Jos työviikon jälkeen on väsynyt, on parempi nukkua ja lähteä vasta aamulla.”

Vaikka päätietä suolataan, talvikeleillä liukkaus vaanii väillä salakavalastikin. Sen takia tien päällä kannattaa pitää tavallista pidempiä turvavälejä. Perille ei saavu yhtään sen aikaisemmin, vaikka ajaisi toisen puskurissa kiinni.

”Rauhallinen ja tasainen nopeus säästää kuljettajan ja matkustajien hermoja, polttoaineetta ja rahaa.” 

Vältä ongelmat varautumalla niihin

Ennen matkaa talvirenkaiden kunto on hyvä käydä läpi. Renkaista kannattaa syynätä nastojen määrä sekä urien syvyys. Tieliikennelain mukaan talvirenkaan urien on oltava vähintään 3 mm syvät, mutta alle 5 mm urilla liikenteessä on jo noudatettava ylimääräistä varovaisuutta. 

Myös mahdolliseen rengasrikkoon on hyvä varautua jo ennen matkaa.

”Tarkasta vararenkaan ja paikkaussarjan kunto ja että kaikki renkaanvaihtoon tarvittavat työkalut ovat mukana.”

Aina tien päällä renkaan korjaaminen tai vaihto ei onnistu itse. Siksi jo ennen matkaa kannattaa suunnitella, miten matkan varrella saa apua renkaan tai auton pettäessä. Puhelimeen tai paperille onkin hyvä laittaa ylös tiepalveluiden, oman rengasmerkin ja vakuutusyhtiön hätänumerot. 

Talvipakkasella matkaan ei pidä lähteä ilman lämmintä vaateta ja evästä.

”Pidetään turvaväleistä kiinni niin liikenteessä kuin muuallakin. Toivotamme ansaittua ja rentouttavaa loma-aikaa kaikille!”

Muistilista talvilomaliikenteeseen

  1. Näe eteesi. Pese tuulilasi ennen matkaa ja vaihda tarvittaessa pyyhkijänsulat. Tuulilasin naarmut ja likatahrat häiritsevät näkyvyyttä kovassa auringonvalossa ja vastaantulevien autojen valoissa.
  2. Pakkaa turvallisesti. Farmari- tai SUV-mallinen auto on tilava. Takapenkin ylitse pakattuna tavarat ovat kuitenkin vakava riski äkkijarrutus- tai kolaritilanteessa ilman väliverkkoa. 
  3. Suosi suksiboksia. Hiihtovälineiden pakkaaminen katolle antaa lisätilaa autoon ja lisää pakkausturvallisuutta. Jos suksiboksia ei ole, toiseksi paras tapa on pakata hiihtovälineet suksipussissa suksiluukun läpi.
  4. Muista vara-avain. Avaimen hukkuessa paluumatka helpottuu, kun matkassa on vara-avain. Säilytä vara-avainta esimerkiksi taskussa auton ulkopuolella. Vaihdata tarvittaessa avainten paristot ajoissa.
  5. Varaa aikaa. Lähde liikkeelle ajoissa ja aja rauhassa. Varaa aikaa myös levolle – viimeistään ensimmäisen haukotuksen koittaessa on syytä alkaa etsiä huoltoasemaa.

Lähde: STT Info


Muuta mielenkiintoista luettavaa muualta

Asuntomarkkinoista on tärkeää ottaa huomioon

Asuntomarkkinat ovat myös tärkeä osa asunnon ostamista ja sijoittamista. Asuntomarkkinoiden kehitys voi vaikuttaa asuntojen hintoihin ja vuokratuottoihin. Asuntomarkkinoiden kehitykseen vaikuttavat monenlaiset tekijät, kuten talouden tilanne, väestön kasvu ja muuttoliike.

Asuntomarkkinoiden kehitystä kannattaa seurata, jos harkitsee asunnon ostamista tai sijoitusasunnon hankkimista. Asuntomarkkinoiden kehitykseen liittyvät uutiset ja tiedot voivat auttaa ennakoimaan tulevaa kehitystä ja tekemään päätöksiä sen perusteella.

Sijoitusasuntoa harkitessa on tärkeää huomioida myös asunnon sijainti ja kunto. Hyvä sijainti ja hyväkuntoinen asunto voivat tukea sijoituksen tuottoa ja arvon kehitystä pitkällä aikavälillä.
Lopuksi voidaan todeta, että asuntolaina, sijoitusasunto ja asuntomarkkinat ovat tärkeitä käsitteitä asunnon ostamisen ja sijoittamisen kannalta. Niiden avulla voidaan tehdä parempia päätöksiä ja varmistaa sijoituksen kannattavuus ja tuotto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *