Pidä turvaväli, vilkuta hyvissä ajoin ja anna puhelimen olla. Nämä ovat Goodyearin uuden tutkimuksen mukaan kolme menestystekijää, jos haluat välttää muiden tienkäyttäjien ärsyttämisen ja samalla edistää liikenneturvallisuutta talvella.
Rengasvalmistaja Goodyear on kysynyt talven alla 1 000 suomalaiselta autoilijalta heidän ajotavoistaan. Kysyttäessä, mikä ärsyttää talviliikenteessä eniten, kärkeen nousivat takapuskurissa roikkujat ja se, etteivät kanssa-autoilijat vilkuta hyvissä ajoin. Nämä ilmoitti ärsytyksen aiheeksi 56 ja 51 prosenttia vastaajista. Myös huolimaton ajaminen ja puhelimeen puhuminen ajaessa aiheuttavat ärsytystä. Tällainen käyttäytyminen liikenteessä ärsyttää lähes joka kolmatta suomalaista.
Omasta ajamisesta kysyttäessä suurin osa eli 80 prosenttia vastaajista sanoo mukauttavansa ajotapaansa talvella pitämällä pidempää turvaväliä edellä ajavaan. Seuraavaksi eniten suomalaiset vastasivat alentavansa nopeutta ja jarruttavansa aikaisemmin. Tässä on kuitenkin eroa eri ikäryhmien välillä. Vain 52 prosenttia yli 60-vuotiaiden ikäryhmässä jarruttaa aikaisemmin, kun taas 30–39-vuotiaiden ikäryhmässä 65 prosenttia toimii näin.
– Talvella ajaminen voi olla vaativaa kokeneimmallekin kuskille. Suomessa tiet voivat olla talvella arvaamattomia, koska sää vaihtelee nopeasti. Siksi emme voi korostaa liikaa, kuinka tärkeää on olla erityisen valpas liikenteessä ja ajaa rauhallisesti. Niinpä tuntuukin turvalliselta, että Rengasbarometri osoittaa näin suuren osan autoilijoista olevan tietoisia tästä ja mukauttavan ajamistaan talvikelin mukaan, sanoo Claes Hedström, General Manager Sales Consumer Nordic.
Pienin vaadittu urasyvyys on suunnilleen yhtä hyvin tiedossa kaikissa ikäryhmissä. Lakisääteinen urasyvyys on kesärenkaissa 1,6 mm ja talvirenkaissa 3,0 mm, mutta talvirenkaille suositellaan vähintään 4 millimetrin urasyvyyttä. Ikäryhmässä 18–29-vuotiaat 55 prosenttia sanoo tietävänsä kesä- ja talvirenkaiden vaaditun urasyvyyden. Yli 60-vuotiaiden ikäryhmässä osuus on 62 prosenttia. Suomalaisille on yhteistä myös se, että he tarkistavat urasyvyyden vain renkaiden vaihdon yhteydessä. Näin vastasi 50 prosenttia.
Kolme vinkkiä huomioon otettaviksi talvella ajettaessa:
1. Tarkista auto ennen lähtöä
Turvallinen ajaminen talvella alkaa jo ennen lähtöä varmistamalla, että auto on valmiina talviajoon. Raappaa tuulilasi ja ikkunat ja varmista, ettei niissä ole huurretta, jotta näkyvyys on hyvä. Varmista myös, että valot toimivat oikein, ja harjaa lumi pois sekä niistä että muualta auton päältä. Tarkista myös tuulilasin pesunesteen määrä ja lisää pesunestettä, jonka sekoitussuhde on oikea talviolosuhteiden mukaan.
2. Tarkista renkaat
Kun vaihdat autoon talvirenkaat, on tärkeää tarkistaa renkaat ja varmistaa, etteivät ne ole kuluneet ja että niissä on oikea ilmanpaine. Oikea rengaspaine on tärkeä suorituskyvylle ja turvallisuudelle, mutta myös siksi, että se vaikuttaa polttoaineenkulutukseen. Liian alhainen rengaspaine ja renkaan kuluneisuus voivat siis nopeasti aiheuttaa ylimääräisiä kuluja ja ne ovat myös turvallisuusriski.
3. Ota rauhallisesti
Liukkaalla kelillä on erityisen tärkeää pitää pidempää turvaväliä edellä ajavaan autoon. Jäinen tienpinta saattaa nimittäin pidentää jarrutusmatkan kymmenen kertaa pidemmäksi. Jarrutusmatka pitenee myös kostealla ja sateisella säällä. Siksi on tärkeää jarruttaa varovasti, ettei auto lähde liirtoon. Jos jäät kiinni lumeen, silloinkin on syytä ottaa rauhallisesti. Kaasupolkimen painaminen liian kovaa saa nimittäin pyörät pyörimään liian nopeasti, mikä saa auton vain uppoamaan entistä syvemmälle lumeen.
Lähde: GoodYear
Muuta luettavaa muualta
Eduskuntavaalit
Eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina 2. huhtikuuta 2023. Vaaleissa valitaan kansanedustajat eduskuntaan vaalikaudelle 2023–2027.
Ruutuaika lapselle
Yksin vietetty ruutuaika voi haitata lapsen kielellistä kehitystä. Tutkijan mukaan ruutuajan minuuttien sijaan kannattaa kääntää katse lapsen ja vanhemman vuorovaikutukseen. Ruutuaika lapselle on helppo asettaa esimerkiksi Family Link -sovelluksella. Voit määrittää, että kuinka kauan lapsi voi käyttää älylaitetta päivittäin
Kuka on Eetu “Eedspeaks” Pesonen?
Eetu “Eedspeaks” Pesonen on suomalainen nettisisällön konkari, videobloggaaja ja podcastaaja. Hänen YouTube-kanavallaan Eeddspeaks on yli 325 000 tilaajaa. Pesonen on kasvanut internetin äärellä, mikä tarjoaakin täydellisen alustan ihmishistorian tapahtumien tutkimiselle.
Google Pay -mobiilimaksaminen on helppoa ja nopea tapa maksaa
Google Pay maksaminen on helppoa ja kätevää, kun haluat maksaa ostokset Android-laitteella kaupoissa, verkossa ja sovelluksissa nopeasti ja vaivatta.
Apple Pay -mobiilimaksaminen on toinen tapa maksaa ostoksia kätevästi
Apple Pay maksaminen keskittyy vahvasti 20–30-vuotiaisiin, kun taas Google Pay -maksajien profiili on huomattavasti laajempi, aktiivikäyttäjäryhmän ollessa 20–45-vuotiaat.