Poikkeusaikana on hyvä muistaa, että nastarenkaita voi käyttää myös 20.4. jälkeen, jos sää tai keli sitä edellyttää. Suunnitteilla on myös tilapäisiä joustoja. Kesärenkaat kannattaa kuitenkin edelleen vaihtaa alle oman ajotarpeen mukaan, säätä seuraten. Muutamalla vinkillä varmistat, että renkaiden vaihto sujuu tänäkin keväänä turvallisesti niin kotona kuin rengasliikkeessäkin.
Vielä tänä keväänä nastarenkailla saa ajaa vanhaan tapaan vielä 20. huhtikuuta asti ja tarvittaessa pidempäänkin, mikäli keliolosuhteet sitä edellyttävät. Koronapandemian vuoksi nykyiseen lainsäädäntöön on suunnitteilla joustoa, joka sallisi nastarenkailla ajamisen tilapäisesti vielä myöhemminkin keväällä. Autoilijan onkin nyt hyvä seurata tarkasti viranomaisten ajankohtaisia ohjeita. Kesäkuun alussa voimaan tulevassa uudessa tieliikennelaissa talvirengaspakko muuttuukin jo sääperustaiseksi. Talvirenkaita on jatkossa käytettävä marras–maaliskuun aikana, jos keli sitä edellyttää.
– Suomalaisten elämä on viime viikkoina keskittynyt koteihin, ja tästä syystä myös autoliikenne on huomattavasti vähentynyt. Monen meistä on kuitenkin käytettävä autoa edelleen työmatkoihin tai esimerkiksi pakolliseen asiointiin. Sääolosuhteisiin sopivat renkaat tulee olla alla myös näillä lyhyemmillä ajomatkoilla. Ajoturvallisuus ja onnettomuuksien ennaltaehkäisy ovat erityisen tärkeitä juuri nyt, kun terveydenhuollon kapasiteetti on kovilla, sanoo Ifin korvauskeskusjohtaja Juha T. Virtanen.
Renkaiden vaihdossa pätee edelleen maalaisjärki
– Monin paikoin Suomea ajellaan jo varsin keväisissä olosuhteissa. Huhtikuun alun yllättävä lumimyräkkä ja siitä seuranneet tieonnettomuudet esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kuitenkin muistuttivat ikävällä tavalla, että kevät tulee kovin keikkuen, mikä tulisikin ottaa huomioon renkaiden vaihdon ajankohtaa miettiessä. Pohdi omaa ajoasi myös vuorokaudenajan suhteen, ennen kuin kannat kesärenkaat varastosta. Keväällä päiväsaikaan sulat kadut voivat yöpakkasista muuttua liukkaiksi, Virtanen jatkaa.
Myös ajoympäristö ratkaisee. Päätiet saattavat olla erilaisessa kunnossa kuin esimerkiksi pienemmät sivutiet.
– Toisaalta pandemian aikana moni ajelee pääosin vain omalla kotipaikkakunnalla, joten sopiva renkaiden vaihtoaika on helpompi arvioida, kun suunnitelmissa ei ole toiselle puolelle Suomea suuntautuvia ajomatkoja esimerkiksi pääsiäispyhinä, Virtanen sanoo.
Vaikka nastarenkailla saa ajaa, jos keliolosuhteet niin edellyttävät, kannattaa nastat kuitenkin vaihtaa kesärenkaisiin ennemmin tai myöhemmin, sillä kesärenkaan vedenpoistokyky on talvirengasta huomattavasti parempi. Esimerkiksi märällä tiellä jarrutusmatka on kitkarenkaalla pidempi kuin kesärenkaalla.
Vaihda oikeilla työkaluilla ja turvallisesti
Monella on nyt esimerkiksi etätöiden lomassa aikaa tehdä renkaidenvaihto itse. Jos käytössä on kunnolliset ja oikeanlaiset työkalut sekä operaatioon soveltuva, turvallinen paikka, voi osaava ryhtyä hyvin puuhaan itse. Näin ei tule vahingossa satuttaneeksi itseään tai aiheuttaneeksi vahinkoja. Renkaiden vaihdossa tärkeimmät työkalut ovat hyvä tunkki ja rengasavain. Auton oma tunkki on vain hätätilanteita varten. Pienikokoinen hallitunkki on kausittaiseen renkaanvaihtoon sopiva työväline. Ennen varsinaiseen renkaidenvaihtoon ryhtymistä kannattaa tarkistaa kesärenkaiden urasyvyys esim. kahden euron kolikolla. Kesärenkaissa vaadittu urasyvyys on lain mukaan vähintään 1,6 mm, mutta suositus 4 mm.
Lue Ifin vinkit turvalliseen ja helppoon renkaidenvaihtoon ja säilytykseen
Renkaiden vaihdossa voi edelleenkin luottaa myös ammattilaiseen. Renkaanvaihtoon on syytä varata aika hyvissä ajoin ennakolta, jotta jonottaminen ja turhat ihmiskontaktit voidaan välttää. Monet rengasliikkeet palvelevat asiakkaita myös ulkotiloissa tai noutopalveluna, ja osa tarjoaa myös täysin kontaktitonta palvelua.
– Koronan takia rengasliikkeessä asiointia ei tarvitse kokonaan vältellä, sillä ammattimainen liike toimii viranomaisten ajankohtaisten ohjeiden mukaisesti ja myös noudattaa tarkkaa hygieniaa. Renkaidenvaihtoa ei kannata loputtomiin lykätä, jotta ei omalla toiminnallaan vaarantaisi liikenneturvallisuutta, muistuttaa Juha T. Virtanen.
Lähde: STT Info
[…] Juuri syksyllä hyväkuntoisista kesärenkaista on autoilijalle suurin hyöty, kun tiet ovat usein märkiä ja pitoa tarvitaan. Kuljettajan on erittäin tärkeää […]
[…] on aika vaihtaa kesärenkaat talvirenkaisiin, mutta sitä ennen kannattaa vilkaista kesärenkaiden kuntoa: ovatko ne kuluneet epätasaisesti tai […]